Westmaninmuorin tupa

Westmaninmuorin koulu on yksityinen pikkukoulu ja Pietarsaaressa on ollut noin neljäkymmentä tällaista koulua. Perhetytöt, joilla ei ollut muuta mahdollisuutta saada sopivaa työtä kaupungissa, pitivät mielellään koulua.
Myös miespuolisia koulumestareita oli, joskin melko vähän.
Mutta useille, kuten Westmaninmuorillekin, koulunpito oli ainoa mahdollisuus itsensä elättämiseen.

Westmaninmuorin koulu toimi 1794-1828.

Syy siihen että Pietarsaaren pikkukouluista juuri Westmaninmuorin koulu on säilynyt jälkimaailman nähtäväksi, johtuu osittain siitä, että se oli Johan Ludvig Runebergin ensimmäinen koulu.

Tämäntyyppisiä pikkukouluja oli kaupungissamme useita. Samaan aikaan toimi myös joukko muita pikkukouluja, mutta merimies Westmanin lesken koulu oli ensimmäinen tunnettu. Hän piti koulua kotinsa ullakkokamarissa.

Westmaninmuorin koulu on avoinna ke 23.8.2023 klo 18-21 ja sopimuksen mukaan.

Anna Lena Envaldia, s. 1744, myöhemmin tunnettu nimellä Westmanin muori tuli Pietarsaareen Ruotsista.

Hän oli ensin piikana Rosenlundin pappilassa.
Vuonna 1776 hän meni naimisiin merimies Johan Westmanin kanssa ja heille syntyi kaksi poikaa. Yhdeksän vuotta myöhemmin, vuonna 1785, hänen miehensä hukkui ja Anna Lena oli leski; kova kohtalo, joka tuli monen naisen osalle Pietarsaaren merikaupungissa.

Ehkä tässä vaiheessa ajatus pitää koulua tuli rouva Westmanin mieleen, tiedetään että hän alkoi kutoa kangasta ja myös opettaa kudontaa. Hänen anoppinsa oli myös merimiehenleski, ja hänen poikansa Anders Johan seurasi traditiota, lähti merille ja katosi hänkin. Häneltä jäi nuori leski ja yksi poika. Voidaan olettaa, että juuri Anna Lena Westman sai kantaa raskaimman osan perheen elatuksessa.

Löydä perille!

Tällä sivustolla käytämme evästeitä

Jos haluat lukea tietosuojakäytäntömme ja miten käytämme evästeitä ole hyvä ja napsauta alla olevaa linkkiä.